sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntaita

Viikonloppu menikin suhteellisen vauhdikkaissa merkeissä. Perjantaina istuskeltiin iltaa ensin tässä meidän kämpillä parin kaverin kanssa jonka jälkeen siirryttiin heille, lähes naapurissa kun asuvat. Kolme päivää neljän seinän sisällä istuttuani oli äärimmäisen mukava nähdä muitakin ihmisiä.
  Eilinen vietettiinkin anopin ja appiukon+T:n veljen kanssa Joensuussa pyörien. Miehet+shoppailu, oon aina tienny että siinä yhistelmässä on jotain mätää... Aika meni lähinnä siihen että ukot suuntasivat aina sinne osastolle jossa mainittiin "urheilu", pelit", tai "tekniikka", ja minusta kodin sisustaminen olis ollut paljon ajankohtaisempi asia.. :-D
   No, mukaan tarttu sentään iso laatikollinen Arnoldsin herkkuja (jotka kylläkin kerettiin syödä ennenkun ehdin ottaa kuvan...) ja parit alushousut.. Niitä kun ei voi ikinä olla liikaa.
  Tää päivä onkin kulunut anoppilassa vieraillen, viikon ruokaostokset hoitaessa ja rullaverhoja asennellessa (viimeinkin!!). Huomenna alkaa toisiksi viimenen viikko työharjottelupaikassa, kylläpä aika on mennykin nopeesti.. Kiva nähä työkamuja pitkästä aikaa vaikka voisinkin jatkaa viikonloppua ikuisuuksiin.




torstai 24. tammikuuta 2013

Sama jatkuu..

Ei se auta, tää tauti ei taidakaan ihan hevillä luovuttaa. Oon taas vaan nukkunut Vilin kanssa koko päivän katsellen leffoja pää tokkurassa.
  Työssäoppimista on jäljellä enää kaksi viikkoa, ja siksi harmittaakin että satuin just nyt tulemaan kipeäksi, koska tää on ensimmäinen toppipaikka josta oon oikeesti tykänny ja jossa oon viihtyny. Lasten kanssa työskentely on niin erilaista kuin minkään muun asiakasryhmän kanssa, vaikka eipä sillä, kaikkien kanssa on jokatapauksessa tultava toimeen.. Ja tulenkin, mut jos ite saan valita niin lapset on se juttu. Pelottaa jo ajatellakin sitä päivää kun työharjottelu tuolla kyseisessä paikassa tulee päätökseensä.. :-(
  Haluisin kirjottaa enemmänkin mutta pää on taas niin kipee että ehkä parempi vaan hautautua sängyn pohjalle pötköttelemään... Toivottavasti huomenna olis jo parempi päivä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Päivä sängyssä

Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin (jo neljännen kerran) aloittaa blogin pitämisen. Joka ikinen kerta kirjottaminen on kaatunut siihen että oon keksinyt itelleni liian tiukat "säännöt" ja aiheet joiden rajoissa voin kirjoittaa, ja se ei ole ilmeisesti sitten toiminut. En vielä tiiä mitä tästä tulee, mutta yritetään.
    Oon vähän huono aloittamaan kirjottamisen, mutta varmaan pieni esittely olisi paikallaan. Eli, olen kohta 20-vuotias nuori nainen pienestä kyläpahasesta ja tavoitteeni olisi tämän kevään aikana valmistua -uskokaa tai älkää- lähihoitajaksi. Asustelen tällä hetkellä rivitalokaksiossa poikaystävän ja kohta kolmikuisen koiravauvan kanssa, vaikkakin ajatus omasta asunnosta on jo pitkään pyörinyt jossain takaraivon uumenissa.. Muutenkin on hirvee hinku päästä töihin, sillä rahat vaatekaappiremonttiin, sisustuskuumeen helpottamiseen ja moneen muuhun eivät taida tulla ihan itsestään...









    Aloitin pari viikkoa sitten tokavikan työharjoitteluni lasten parissa, ja yllätys yllätys olenkin nyt korkeassa kuumeessa ja puhekyvytön kamalan kurkkukivun takia. Ärsyttää vähäsen, oon  ensimmäistä kertaa moniin vuosiin selvinnyt näinkin pitkälle lopputalveen olematta kipeänä, mutta ei kai sitäkään iloa voi loputtomiin kestää. Eli nyt vaan istuskellaan sängyssä ja otetaan rauhallisesti... Kerkesin kyllä jo luututa lattiat ja tiskatakin mutta se ei tainnu olla kovin viisas ajatus koska nyt en pysy enää ollenkaan pystyssä. Siispä taidan luovuttaa tältä erää, palaan asiaan taas kuhan vointi on hieman parempi!