Niin kuin arvata saattoi, ei tämäkään muutto ole sujunut ihan ongelmitta... Miun työviikot meni ihan rehellisesti sanottuna lähestulkoon itkiessä välillä ilosta ja välillä epätoivosta. Oon joutunut yötä päivää järjestelemään asioita ja soittamaan sen satakaksikymmentäkolme kertaa eri paikkoihin ennenkun asiat alkoi selviämään. Ja kaikesta eniten siinä suututtti se että asia jonka takia muutto meinasi peruuntua ei ollut meidän moka vaan ihan jonkun muun... Mutta ei siitä sen enempää, epätoivo vaihtui onneen ja lopultakin päästään muuttamaan tässä muutaman päivän sisällä! Sen kunniaks lähettiin tänään sohvakaupoille ja ensi viikolla meidän uutta olohuonetta koristaa myöskin upouusi divaanisohva <3
Pakkaamisen ohella päivät on kuluneet lähinnä kuumuudesta kärvistellen (miten se olikaan, ihana kesä?) ja jatkuvasti uimassa rampatessa. Käytiin me myös vähän shoppailemassa loman, kesän, muuton, sen että asiat alkaa seviämään ja yleisestikin ihan vaan noin hyvän mielen vuoks. Huomenna pakataan taas vähän lisää, ja sittenpä meidän tavarat alkaakin olla aika lailla paketissa!
"ylimääräiset" pesuaineet....
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Tää viikko on ollut täynnä jännitystä, hermoilua, pettymyksiä, toiveikkuutta ja lopulta yletöntä onnea! Viimeinkin,siis vihdoinkin me saadaan lisää tilaa ja mie saan sen keittiön mistä oon haaveillu vähän niinkun ikuisuuden ♥ Muutetaan siis kuun lopussa uuteen isompaan asuntoon ja IIK ku en malttais pysyä housuissani tai no, hameessani. Vaikee uskoa että me, siis oikeesti me päästään viimenkin pois tästä opiskelijaluukusta ihan oikeaan kotiin, kotiin jossa voi oikeasti alkaa rakentamaan elämäänsä taas hitusen eteenpäin. En vaan malta odottaa enää niin pitkään, siis huimat kaksi viikkoa siihen että saadaan avaimet käteen! Onneksi sekin aika kuluu nopeesti töitten parissa.
Sen jälkeen kun saatiin tietää että päästään muuttamaan oon miettiny (taas) kuumeisesti kaikkia sisustusjuttuja ynnä muita. Uudessa kodissa on niin paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa kaikkia tuhansia ideoitani, jonka takia aattelinkin karsia noin puolet nykyisistä tavaroistani.. No, en nyt ehkä ihan niin paljoa, mutta kuitenkin. Oon selannu netistä kaikkia inspiroivia kuvia, ja jotain tämäntyylistä haen;
Sen jälkeen kun saatiin tietää että päästään muuttamaan oon miettiny (taas) kuumeisesti kaikkia sisustusjuttuja ynnä muita. Uudessa kodissa on niin paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa kaikkia tuhansia ideoitani, jonka takia aattelinkin karsia noin puolet nykyisistä tavaroistani.. No, en nyt ehkä ihan niin paljoa, mutta kuitenkin. Oon selannu netistä kaikkia inspiroivia kuvia, ja jotain tämäntyylistä haen;
No, onhan se ehkä vähän turhan lällyä... Ottaen huomioon että taloudessa nyt sattuu kuitenkin asumaan mieskin. Tai itseasiassa kaksi, mutta sen karvaisemman mielipiteitä ei onneksi pahemmin tarvitse kysellä. Mutta, palailen vamasti tähän asiaan vielä useammin kuin laki sallii mutta nyt on mentävä syömään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)