tiistai 29. lokakuuta 2013

syksyn must have

Viikon lähdettyä niinkin loistavasti käyntiin kuin sairaslomalla, oon kuluttanut päiväni lähinnä tietokoneen ääressä. Ulkoasunmuokkausräpellysten lisäksi päädyin -jälleen kerran- tutkailemaan nettikauppojen ihmeellistä maailmaa. Siitä inspiroituneena halusinkin tehdä jonkunmoisen kollaasin vaatteista ja asusteista jotka haluaisin myös omaa kaappiani täyttämään.
Kollaasia tehdessäni huomasin että kas kummaa, kaikissa valitsemissani jutuissa toistuu yksi ja sama teema; iloisen kirjavat värit. Eli toisin sanoen joka ikinen haluamani riepu edustaa enemmän tai vähemmän tummaa sävyä... Mistähän johtuu, että vaikka oon vuosikaudet yrittänyt totutella kaikkiin niihin iloisen keltaisiin ja oransseihin väreihin ja viimekin kesänä muodissakin olleeseen kukkakuvioon, en vaan koe niitä omakseni. Valitsen aina huomaamattani sen turvallisen ja aina tyylikkään tumman kaikkien niitten sateenkaaren värien sijaan, ja se tuntuukin kaikkein luontevimmalta päällä. Vaikka oon monta kertaa suosinut sitä samaa mustaa myös hiuksissani, siihen aion tuskin enää palata. Punaiset hiukset antavat sitäpaitsi tarpeeksi väriä pukeutumiseen, ja niimpä voin jatkossakin jatkaa vaatteiden kanssa sitä samaa tylsää linjaani. Pidemmittä puheitta, tässä olisi kuitenkin se kollaasi. Ainiin, ja kaikki kuvat on sitten bongattu täältätäältätäältä ja täältä.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tänään ilostuttivat yllättäen ilmaantunut vapaapäivä (joka muuten tarkoittaa neljän päivän viikonloppua koska perjantai on koulutusvapaa!) sekä postiluukusta kolahtanut (ainakin kuvainnollisesti, paketti ei nimittäin mahtunut postilaatikkoon ollenkaan...) REDDVILLEN vip-paketti. Kyse on siis kampanjasta, johon osallistuin jokunen kuukausi sitten erään blogin kautta. Yleensä olen todella laiska osallistumaan yhtään mihinkään, mutta tämä kuulosti jotenkin erityisen kivalta joten ajattelin kokeilla, ja se kannatti! Reddvillen kampanjat ovat kivoja, ne vaikuttavat luotettavalta ja kaiken lisäksi takana on hyvä ajatus.

                                     


                                     
Paketista paljstui ihanaan pinkkiin paperiin käärittynä tamponien lisäksi Oriflamen samettinen käsivoide kuivalle iholle ja pidentävä ripsiväri sekä Röhnichen ylellisen tuntuista materiaalia olevat hipsterit. <3
Huomisen vapaapäivän ajattelin kuluttaa harrastamalla pitkästä aikaa sitä itseään eli shoppailua! Mikäpäs sen parempi tapa rentoutua.


                    


                    


                  


                    

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

hiusunelmia

Kuluneina viikkoina miut on vallannu joku selittämätön hiusinspiraatiopuuska, ja oonkin viettänyt häiritsevän paljon aikaa netissä erilaisia kuontaloita katsellen. Omien hiusteni suhteen olen aina ollut perfektionisti (se onkin ainut asia minkä suhteen olen sitä ikinä ollut...) enkä koskaan osaa olla tyytyväinen. Aina pitäs olla hiukanpidemmät, vähän paksummat, pikkusen tummemmat, astetta kirkkaammat... En pysty kahden enkä varmaan kolmenkaan käden sormella laskemaan kuinka monella eri värillä oon kutrit elämäni aikana värjännyt, mutta hiuslaatu on luojan kiitos sellanen että haivenet on ainakin toistaiseksi päättäneet pysyä päässä.
 Tällä hetkellä miun hiukset on punaset jo neljättä kertaa, tää on ainut väri mustan lisäksi johon aina oon palannut. Haasteellinen värihän tää on pitää yllä mutta sitkeys ja kärsivällisyys onneks palkitaan! Siitä huolimatta oon salaa rakastunut myös ihanan kamaliin äklöpinkkeihin ja turkooseihin hiuksiin, eipä sillä että sellasta oikeesti ikinä itelleni värjäisin.

tämä pituus...


ja tämä väri..












              





















ehkä ne vielä siitä kasvaa


tiistai 1. lokakuuta 2013

Viime päivät oon ollut hirvittävän inspiraatiopuuskan vallassa, ja mieleen on jatkuvasti tulvinut yksi toistaan lennokkaampia ideoita. Siitä huolimatta en ole saanut aikaiseksi ottaa edes ompelukonetta esiin korjatakseni pari T:n paitaa, että se siitä puuskasta sitten. Vaikka tavallisesti tää vuodenaika saa aikaan lähinnä vilunväristysksiä ja synkkää mieltä, on tää syksy ollut monella tapaa hyvin erilainen kuin edeltävät. Vielä vuosi sitten istuin koulun penkillä, olin rutiköyhä ja asuimme ahtaassa ja huonokuntoisessa asunnossa jonka kaikki huonekalut olivat iältään +20v vanhoja ja lattiamatot imaisivat jopa pölyn sisäänsä. Nyt kun pysähtyy hetkeksi ajattelemaan, tuntuu  hullunkuriselta että valmistumisesta on kulunut jo puoli vuotta, oon saanut työpaikan ja siinä välissä ollaan myös keritty muuttaa huippuhienoon (ja isoon <3) asuntoon sekä uusimaan jopa ne paljonpuhutut huonekalut!

Ihmettelyn ja tuloksettomien inspiraatiopuuskien lisäksi oon mm. ahertanut töissä niin että illat on menneet lähinnä seuraavaa päivää varten toipuessa, lueskellut ihastuttaviaomaperäisiäjaniitäpaljonpuhuttujainspiraatiotulviaaiheuttavia blogeja sekä värissyt ja tärissyt kylmästä öisin pakkasasteisiin kohoavien (laskevien..?) lämpötilojen takia. Lopun vapaa-aikani oon seikkaillut lähinnä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ehkä käynyt silloin tällöin myös kääntymässä ulko-ovella... Ilma tuntuu jälleen kerran äkkiseltään kovin hyiseltä, mutta jospa siihen taas tottuisi ja onneksi on edes upouudet  takki ja kenkut lämmittämässä!