keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Moi vaan täältä sairastuvalta. Mikäpäs sen kivempaa, kun tällaisella ilmalla istua sisällä kipeänä flunssan ja allergian kourissa... Eniten tässä kuitenkin suututtaa se etten oo lähes viikkoon päässyt salille, ja olo on sen mukainen. Että ihan kivahan tuota aurinkoa on ikkunaverhojen läpi tuijotella..
Loppuviikosta sen sijaan on luvassa vähän kivempia juttuja, nimittäin pitkästä aikaa vaatekaapinpäivitysreissu Kuopion Matkukseen ♥ 
Keräsin kollaasiin muutaman jutun mitä ainakin tarviin, ei nyt just ihan samanlaisena välttämättä mutta kuitenkin.




spring



Uusien (treeni)vaatteiden lisäksi myös uudet hiukset on kummitellut mielessä jo jonkin aikaa. Oon kahden vaiheilla, toisaalta rakastan tätä punasta reuhkaa ja oon jo niin tottunut tähän, mutta toisaalta ajatus luonnollisen maitosuklaanruskeista kutreista on alkanut kutkutella... Mutta ettei menisi liian luonnolliseksi, dipdyet esimerkiksi tähän tapaan olisi aika kiva piristys;


kuvat weheartit


Saa nyt nähdä että mihin ratkaisuun päädyn, elluista jokatapauksessa tuskin oon luopumassa. Nyt jatkan kuitenkin sairastelua kera Vareksen, T:n (joka on myöskin kipeänä) ja kaakaokupposen. Ciao!   

perjantai 7. maaliskuuta 2014














Eihän tuosta olekaan kun vajaat kaks kuukautta kun oon viimeks päivittänyt... Voi laiskuus!
No, se oli kyllä vähän huijausta, koska blogin päivittäminen on laiskuuden sijaan jäänyt toissijaiseksi ihan päinvastaisesta syystä. Tuntuu että viime aikoina (lue; koko alkuvuoden) on ollut niin paljon tekemistä ja ajattelemista että olen melkeimpä unohtanut koko blogin olemassaolon.
Olen muun muassa pohtinut itseäni ja tulevaisuuttani ja ylipäätänsä pähkäillyt että mitä kummaa haluan elämälläni tehdä. En varmasti ainakaan sitä mitä olen viime vuodet tehnyt.
Sen lisäksi että olen rääkännyt aivojani olen tehnyt sen saman myös kropalle. Ja voi ihmetys tätä fiilistä! Tuntuu kivalta. Ainiin, ostin muuten uuden luurin, vihdoinkin.

Niin, ja olen muuten lomaillutkin! Koko viikon itseasiassa. Viikkoon on mahtunut vähän shoppailua, sopivasti ulkoilua, reipasta lenkkeilyä ja leffailtoja. Loman lähestyessä pikkuhiljaa loppuaan olo on virkeä, levännyt ja ehkä vähän uudestisyntynytkin. Huomenna koitoksena olisi vielä mummon 70-vuotis juhlat jonka jälkeen saan vihdoinkin pikkusiskon tänne viettämään miesvapaata tyttöjen iltaa.
Eli siis fiilis on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan ja pitkästä aikaa melkoisen hyvä, toivotaan että mielentila on sama vielä ensi viikollakin!