tiistai 16. heinäkuuta 2013

Home sweet home & Ilosaarirock 2013

Taas on viikot päässyt vierähtämään samoin kun postaus muutosta, joka nyt sinällään ei yhtään yllätä.. Jokatapauksessa, saatiin loputkin kamamme sisään jo yli pari viikkoa sitten, ja vasta nyt alan pikkuhiljaa ymmärtämään että tää on tosiaan meidän koti. Vielä en ole kerinnyt laitella kun juuri ja juuri pakolliset jutut, päivät kun kuluivat ensin pitkälti töissä ja sen jälkeen olikin jo kauan ootettu Ilosaarirock. Otan parempia kuvia kuhan saan esimerkiksi verhot kaikkiin ikkunoihin mutta tässä muutama knoppi


hieman keittiötä <3






se uusi sohva





Ja sitten se rokki. Majotuttiin viikonloppu T:n veljen ja sen avovaimon luona josta olikin onneksi ihan onnettoman lyhyt matka rokkialueelle. Perjantaina lähinnä istuttiin ja vietettiin iltaa hyvässä seurassa, ja lauantaina ja sunnuntaina tutustuttiin myös tämän vuoden musiikkitarjontaan. Viikonloppu meni hurjan nopeasti, mutta siitä palautuminen vie varmasti tuplasti pidempään... Siitä huolimatta jää siitä hyvät muistot vaikka paljon en muistanutkaan ikuistaa. Muutaman (huonon) kuvan älysin kuitenkin ottaa, tässäpä siis niitä.












jalat näyttää tapeilta koska pöksyhousut..



+
kuka on vähän ruskee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti