tiistai 18. marraskuuta 2014

Ei tämä blogin aktiivinen päivittäminen  nyt oikein ota tulta siipiensä alle. Ajan puutetta en voi käyttää tekosyynä, mutta ideoiden ja (hyvän) kameran puute sen sijaan ovat ihan oikeita selityksiä. Itseänikin hirvittää näin huonolaatuisten kuvien julkaiseminen, jonka lisäksi parhaat inspiraatiopuuskat tahtovat näköjään aina tulla juuri silloin kun ei ole mahdollisuutta kirjoittaa.

Juuri mikään ei taaskaan ole elämässäni muuttunut suuntaan taikka toiseen, jos vaatekaapin päivitystä ja muutamaa uutta juttua sisustuksessa ei lasketa. Olen tässä parin viime viikon aikana harjoittanut shoppailuterapiaa enemmän kuin laki (kukkaro) olisi sallinut, mutten voi kieltää etteikö se olisi kohentanut hieman mielialaa. Suurimman osan löydöistä olen onneksi bonganut alennuksista, ja eihän muutama pikkumusta, kengät, parit-- pussillinen alusvaatteita ja muutamat housut nyt vielä niin kamalasti ole. Ainiin ja ne hyllyt...


















4 kommenttia:

  1. Se on tuulta, ei tulta siipien alle.. Sori tää mun pikkutarkkuus, tai noh, mieti nyt lintupoloista :) Kiinnostavan tuntuinen blogi, palaan tarkemmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, tiedän toki mutta näköjään en tarkistanut kännykällä tehtyä postausta tarpeeksi tarkkaan... :-D tosiaan lintu-parka... Mutta kiva kuulla, tervetuloa!

      Poista
  2. Miten kännyllä saa kuvat postaukseen? Mä en saa laitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein postauksen kännykällä bloggerin kautta, siis ihan netissä. Eli ihan samalla lailla kun koneellakin.

      Poista