maanantai 5. tammikuuta 2015

joulua ja muuta

Kuvat ovat ehkä vähän turhankin jouluisia ottaen huomioon että kyseinen juhla oli jo lähes kaksi viikkoa sitten. Huh miten aika kuluukin nopeasti... Joulusta vielä kuitekin sen verran, että vietin tänä (siis viime!) vuonna varmasti parhaimman jouluni ikinä. Saatiin olla läheisten kanssa, saunoa, syödä hyviä ruokia ja meidän hankkimat lahjatkin kelpasivat saajilleen oikein hyvin. Loma meillä kului lähinnä television edessä pleikkaria pelaillen jonka lisäksi kerran käytiin kaupugissa ostoksilla. Yksi itse itselleni hankkima joululahja on muuten vieläkin saapumatta, ja koska paketissa ei ole seurantakoodia en tiedä onko se kenties jumiutunut jonnekin... 
Muiltakin sain joulupaketteja, niinkin paljon että melkein hävettää. Paketeista paljastui mm. takki, kengät, meikkejä, hajuvesi, uusi vedenkeitin(teveisin. juon teetä seitsämän kupillista päivässä), rahaa ja tuhottomasti Muumia, kuten pussilakanat, kolme muumimukia, yksi kippo ja lautanen, palapeli, kakkulapio... Joku selvästi tietää mistä tykkään.

Uusi vuosikin vietettiin tällä kertaa ihan kotona toistemme seurasta nauttien ja naapureiden raketteja ihaillessa. Mulla ei ole minkäänlaista intoa kyseisiin huvituksiin laittaa senttiäkään rahaa jonka lisäksi mulla on muutama melko huono kokemus raketeista vuosien takaa, mutta muiden raketteja oli kyllä kiva katsella. Tähtisadetikkuja tosin ostin, ja niitä jäi niin paljon yli että riittää varmasti ensi vuodellekin...

Tällä viikolla on sitten ollutkin enemmän jännitystä kun aloitin työt uudessa paikassa. Ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu kuin olisin herännyt johonkin aivan toiseen todellisuuteen... Toki jokaisessa työssä on omat huonot puolensa mutta nyt vain ihmettelen miksi kukaan haluaa tehdä työtä jota itse tein ennen, kun on olemassa mukavampiakin vaihtoehtoja. Tottahan toki katson tätäkin asiaa vain omalta kantiltani, ja jollekin muulle on lähihoitajan työ voi ollakin helpoin ja mukavin vaihtoehto. Tai no, jos nyt ei kuitenkaan liioitella... Luonteesta ja persoonallisuudestahan se pitkälti riippuu, sen kun on melkein oltava kutsumusammatti että kyseistä työtä jaksaa oikeasti pidemmän päälle tehdä. 

Jokatapauksessa tätä viikkoa ei voi ainakaan turhan raskaaksi sanoa, kun huominen onkin jo taas pyhäpäivä. Näistä kahdesta viikosta kun selviän niin pääsen pitkästä aikaa näkemään hyvää ystävääni toiseen kaupunkiin. Tyttöjen iltaa Kuopiossa onkin suunniteltu jo kolme vuotta, että ehkä on jo aikakin... 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti