Tässä sitä taas ollaan, jalka jälleen kerran paketissa ja sairaslomatodistus takataskussa. Älkää edes kysykö miksi, se on liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi (en kompuroinut humalassa, ihan vaan tiedoksi). Ei mitään yltiöpäisen vakavaa, mutta sen verran kuitenkin että liikkuminen (varsinkin tuolla luistinradalla joka alkaa heti meidän ulko-ovelta) ja kengän laittaminen jalkaan on toistaiseksi melko mahdotonta. Siispä pari viime päivää on pysytty visusti sisätiloissa, milloin minkäkin turhamaisuuden parissa.
Vaikka syksyllä olinkin suorastaan häiriintyneen innoissani tulevasta pimeydestä ja talvesta, voin käsi sydämellä sanoa että nyt alkaa meikäläisellekin riittää. Aurinko ja hellepäivät, olette enemmän kuin tervetulleita! Toisaalta kesän saapuminen myös vähän jänskättää, kun en yhtään tiedä mitä elämä seuraavaksi tuo tullessaan. Siitä huolimatta mieli tekisi jo aloittaa kesäkledjujen hamstraaminen, ja yhtenä päivänä olisin hirveen kovasti halunnu laittaa arskat päähän (tosin silloin paistoi aurinko, joten ihan hyvin oisin voinutkin laittaa). Siksipä kokosinkin aikani kuluksi (koska sitä on tänään riittänyt) pienimuotoisen kesävaatekollaasin, johon ahdoin niin paljon kukkakuosia ja kesähepeniä kuin vain mahtui. Edellisen kesän vaatteethan ei missään nimessä enää käy, tai ainakin on hommattava saman verran uusia (ei kannata repiä pelihousujaan, mulla on oikeesti tosi vähän kesävaatteita). Siispä, täällä odotetaan jo innolla sesongin alkamista (ja lottovoittoa). Joo. Etenkin jälkimmäistä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti